Kesä ja loma ovat takanapäin, ja on aika kääntää katseet kohti syksyä. Syksy merkitsee monelle uuden polun alkua elämässä, esimerkiksi opiskelujen aloittamisen muodossa. Erityisesti täällä Turussa ei ole voinut välttyä innostuneiden fuksien ryhmiltä jotka tutustuvat uuteen kotikaupunkiinsa.

Turun vihreiden nuorten syksy lähti käyntiin jo ensimmäisellä hallituksen kokouksella elokuun loppupuolella. Esityslistalla oli kesän jälkeen monia tärkeitä asioita, sillä syksyllä tulee tapahtumaan paljon. Edessä ovat niin monen korkeakoulun edustajistovaalit, kuin maksuton ehkäisy kampanjan jatkon suunnittelu. Edessä siintävät myös tammikuussa käytävät presidentinvaalit.

Toimintaan mukaan tuleminen on helppoa, ja se kannattaa. Turun vihreät nuoret tarjoaa tänäkin syksynä monipuolista tekemistä ihmisille jotka ovat kiinnostuneet yhteiskunnasta, ja haluavat olla mukana vaikuttamassa siihen mihin suuntaan maailma on menossa. Syksyn tapahtumatarjontaan sisältyvät niin uusien ilta, kuin monet vapaamuotoiset illanvietot ajankohtaisista asioista keskustellen. Olemme myös tekemässä retkeä tuotantoeläinten turvakoti Tuulispäähän. Turussa on syksyllä myös vihreiden nuorten iso valtakunnallinen tapahtuma nimeltä Väentapaaminen, jonne on tulossa jopa sata vihreää nuorta ympäri Suomea. Tekemistä siis riittää!

Syksy on myös vaalien aikaa. Turussa käydään syksyllä kolmet merkittävät korkeakoulujen edustajistovaalit. Vaaleja on niin Turun yliopistossa, Åbo Akademissa kuin Turun ammattikorkeakoulussakin. Tänä syksynä olisi erityisen hienoa nähdä poliittisten listojen menestyvän hyvin vaaleissa, sekä äänestysprosentin kohoavan. Innokkaita vihreitä ehdokkaita tarvitaankin kaikissa korkeakouluissa, ja juuri sinä olet tervetullut mukaan tekemään vihreää vaalivoittoa.

Hyvää syksyä kaikille lukijoille, nähdään Turun vihreiden nuorten tapahtumissa!

 

Olli-Pekka Paasivirta

 

toinen puheenjohtajista